Toukokuisella viikonloppureissulla Lounais-Suomeen kävimme tutustumassa myös pienen kävelylenkin verran Teijon kansallispuistoon. Kohteeksi valikoitui Nenustan kierros. Tämä noin 3,5 kilometrin mittainen rengasreitti sopi meidän reitin varrelle erinomaiseksi kohteeksi käydä koirien kanssa päiväkävelyllä ennen kotiinlähtöä ja reilun kolmen tunnin ajomatkaa. Reitti on kahdeksikon muotoinen ja sen varrella kuljetaan metsien, soiden, pitkospuiden halki ja mahtuipa mukaan vähän jyrkempääkin nousua.


Lähdimme matkaan Nenustannummen pysäköintialueelta, josta hyvin merkityt polut johdattivat meidät syvälle kansallispuiston rauhaan. Kuljimme reitin vastapäivään ilman kiirettä. Taukoja pidettiin tarpeen mukaan, jotta myös nelijalkaiset retkeilijät saivat juoda vettä ja hengähtää.

Yksi kierroksen kohokohdista oli Nenustannokan näköalapaikka, josta avautuu puiden takaa kurkistellen upea maisema Hamarijärven suuntaan. Reitin puolivälissä sijaitsee Nenustan tulipaikka, jossa voi pitää evästauon. Alueelta löytyy myös kuivakäymälä.

Reitin varrella kuljetaan myös metsän läpi, jossa luonnon monimuotoisuutta on palautettu ennallistamalla. Lähellä Nenustan tulipaikkaa on metsäalue, joka kulotettiin vuonna 2008 osana metsän ennallistamista. Vaikka kulotuksesta on kulunut jo vuosia, alueella on edelleen nähtävissä sen vaikutuksia: hiiltyneitä runkoja, eri-ikäistä puustoa ja luonnon omaa uudistumista.


Yksi Nenustan kierroksen mieleenpainuvimmista osuuksista kulkee pitkospuita pitkin suon yli. Toukokuussa suo heräilee talven jälkeen eloon ja maisemaa värittävät kirkkaanvihreät rahkasammalet sekä ensimmäiset suokasvit. Pitkosten varrella voi nähdä esimerkiksi tupasvillan valkoisia kukkatupsuja, suopursuja ja toukokuulla kukkivaan raatteen.


Nenustan kierros on erinomainen vaihtoehto silloin, kun haluaa viettää luonnossa tunnin, pari ja liittää retkeen evästelyn tulipaikalla. Teijon kansallispuistoon ja sen muihinkin reitteihin täytyy kyllä päästä tutustumaan vielä lisää oikein ajan kanssa.


