Reissutarinat ja -vinkit

Palellusvuoren patikkareitillä voi tutustua koko Pohjaslahteen
Lähdimme perheen ja syksyisen innokkaan Myrtin kanssa kävelylle Pohjaslahden viehättävään kyläympäristöön. Koko kylän saa kierrettyä

Tassutellen Alpo Jaakolan patsaspuistossa
“Kyllä sinne koirat saa tulla, Alpo rakasti eläimiä”, totesi paikallisasiantuntija itsevarmasti kun pohdin, voisinko osallistua

Koirien oma ranta Yyterissä
Monen haavekuvissa koira juoksee vapaana pitkin loputonta rantaviivaa, meren aaltojen kastellessa tassuja. Suomessa tämän haaveen

Huuhanranta huhtikuun lopulla – 1,5 kilometriä hiljaisuutta ja kevään rauhaa
Keväinen retkeilyautoreissumme jatkui Norppapolun maisemista Ruokolahdelle, yhteen Etelä-Karjalan upeimmista luontokohteista – Huuhanrantaan. Kävimme tankkaamassa ruokavarastojamme

Kesäinen päivä Haminan Tervasaaressa
Juhannuksena suuntasimme ystäväni ja koirieni kanssa viettämään kesäpäivää Haminan Tervasaareen. Ystäväni oli pakannut mukaan eväät

Päiväretki koirien kanssa Teijon kansallispuiston Nenustan kierrokselle
Toukokuisella viikonloppureissulla Lounais-Suomeen kävimme tutustumassa myös pienen kävelylenkin verran Teijon kansallispuistoon. Kohteeksi valikoitui Nenustan kierros.

Fiskars – leppoisa päiväretkikohde koiran kanssa
Viikonloppureissulla Lohjalle kävimme retkellä Fiskarsin ruukilla, jonne oli autolla matkaa Lohja Spa & Resortilta alle

Koiraystävällinen irtiotto arjesta Lohja Spa & Resortissa
Kaupallinen yhteistyö Lohja Spa & Resort Ajelimme muutama viikko sitten kohti läntisempää Suomea viettämään pitkää

Vesipelastus vie leireille ympäri Suomen
Kun pakettiauton ovi avautuu, ovat newfoundlandinkoirat Malva ja Pärsky valmiina lähtöön. Kolmivuotias Malva harrastaa vesipelastusta tavoitteellisesti,

Keväinen retkipäivä Norppapolulla Puumalassa
Huhtikuisella retkellämme Itä-Suomeen kävimme tutustumassa retkeilyautolla reissaten mm. Hiitolanjokeen, josta matkamme jatkui Punkaharjun kautta Savonlinnaan

Halikon St1 tarjoaa sujuvan taukopaikan koiran kanssa matkustaville
Yhteistyö St1 Salo Halikko Matkustaminen koiran kanssa vaatii pysähdyspaikalta hieman enemmän kuin pelkän tankkausmahdollisuuden. Koiran

Hiekkaisin tassuin Harjureitillä
Päätimme avata Myrtin kanssa kesän telttailukauden ja samalla testata uusia retkeilyvälineitä helpoissa olosuhteissa. Kohteeksi valikoitui
