
Palellusvuoren patikkareitillä voi tutustua koko Pohjaslahteen
Lähdimme perheen ja syksyisen innokkaan Myrtin kanssa kävelylle Pohjaslahden viehättävään kyläympäristöön. Koko kylän saa kierrettyä

Lähdimme perheen ja syksyisen innokkaan Myrtin kanssa kävelylle Pohjaslahden viehättävään kyläympäristöön. Koko kylän saa kierrettyä

“Kyllä sinne koirat saa tulla, Alpo rakasti eläimiä”, totesi paikallisasiantuntija itsevarmasti kun pohdin, voisinko osallistua

Monen haavekuvissa koira juoksee vapaana pitkin loputonta rantaviivaa, meren aaltojen kastellessa tassuja. Suomessa tämän haaveen

Juhannuksena suuntasimme ystäväni ja koirieni kanssa viettämään kesäpäivää Haminan Tervasaareen. Ystäväni oli pakannut mukaan eväät

Toukokuisella viikonloppureissulla Lounais-Suomeen kävimme tutustumassa myös pienen kävelylenkin verran Teijon kansallispuistoon. Kohteeksi valikoitui Nenustan kierros.

Viikonloppureissulla Lohjalle kävimme retkellä Fiskarsin ruukilla, jonne oli autolla matkaa Lohja Spa & Resortilta alle

Huhtikuisella retkellämme Itä-Suomeen kävimme tutustumassa retkeilyautolla reissaten mm. Hiitolanjokeen, josta matkamme jatkui Punkaharjun kautta Savonlinnaan

Välillä kannattaa ulkoilla muuallakin kuin kotinurkilla! Lähdemme labradorinnoutaja Lotan kanssa ulkoilemaan Suolijärven rannasta Tampereen Hervannassa.

Kirpeät pakkaspäivät ovat innostaneet meidät Myrtin kanssa retkeilemään entistä enemmän, onhan kylmä sää erityisesti pienen

Jos kaipaat kevyttä ja helposti saavutettavaa retkikohdetta Tampereella, kannattaa suunnata Kirskaanniemeen! Kirskaanniemi on Lempäälän ja