Palellusvuoren patikkareitillä voi tutustua koko Pohjaslahteen

Lähdimme perheen ja syksyisen innokkaan Myrtin kanssa kävelylle Pohjaslahden viehättävään kyläympäristöön. Koko kylän saa kierrettyä kätevästi kulkien Palellusvuoren patikkareittiä, jonka kohokohta (kirjaimellisesti) on 27 metriä korkea Palellusvuoren näkötorni. Reitti kulkee pitkin polkua, metsäteitä ja jonkin verran myös suuremman tien reunaa eikä ole erityisen haastava. Vain kulku vuorelle on jyrkähkö. Koko reitin mitaksi tulee noin seitsemän kilometriä, toki oikaisumahdollisuuksiakin löytyy. 

Reitin varrella on useampi parkkipaikka, jolta aloittaa patikointi. Me valitsimme lähtöpaikaksi Heikintuvan, joka on rakennettu 1800-luvulla ja toimii nykyisin kotiseutumuseona. Kesäisin tupaan pääsee sisään kahvittelemaan (ilman koiraa) ja pihassa on myös tapahtumia. Valitettavasti oma retkemme ajoittui loppukesän lauantai-iltaan, jolloin lähes kaikki reitin varrella olevat kohteet olivat kiinni. 

Tuvalta on noin kilometrin kipuaminen kohti Palellusvuoren näkötornia. Näkötorni on melkoinen näky jo kaukaa tien varrelta, korkeudessa ei ole kitsasteltu! Torni on vuodelta 2021  ja se on rakennettu teräspalkeista. Siksi torni huojuu vienosti tuulessa ja meidän käynnillämme tuuli aivan tarpeeksi! Portaat ovat onneksi helppokulkuiset ja myös alemmilta tasoilta avautuu kauniit järvi- ja maalaismaisemat. Sen sijaan huippu on korkeanpaikankammoisen painajainen: ylimmän kerroksen pohja on teräsverkkoa, josta näkyy läpi maahan saakka! Maisemakuvien otto jäi omalta kohdaltani hieman puolivillaiseksi suoritukseksi, niin paljon tutisi puntti. Lisäksi retkikoira Myrtin mielestä kenenkään ei olisi pitänyt kivuta torniin, ja maisemien katselua säesti närkästynyt haukku maantasalta. TULKAA JO ALAS SIELTÄ!!

Loppumatka oli onneksi enemmän Myrtin mieleen. Kävelimme hyvin viitoitettuja metsäteitä Pohjaslahden kauniille kirkolle. Valitettavasti uteliaat kansalaiset eivät päässeet kurkistamaan kirkkoon sisään, mutta suojeltu rakennus on komea ulkoakin katsottuna. 1930-luvulla rakennettu kirkko tuntuu olevan kuin eri maisemasta, ehkä tanskalaiselta maaseudulta? 

Loppureitti kulkee pitkin teiden reunamia ja matkan varrelta voi löytää Kylätalon, Pohjaslahden koulun, legendaarisen Wanhan Vankan ravintolan, riihikappelin ja vierasvenesataman ja uimarannan. Pikkupaikkakunnan tunnelma on parhaimmillaan toripäivinä, jolloin kylässä järjestetään monenlaista ohjelmaa! Koiran kanssa reissatessa patikkareitti oli muutoin kiva, mutta tieosuudet saattavat olla haastavia koska ihmiset ajavat pikkuteillä todella lujaa. 

Vuorenvalloittajaterveisin, 

Helky ja Myrtti