“Kyllä sinne koirat saa tulla, Alpo rakasti eläimiä”, totesi paikallisasiantuntija itsevarmasti kun pohdin, voisinko osallistua Myrtti-koiran kanssa avoimien ovien museopäivään patsaspuistossa. Ja näin asia todella on, patsaspuisto toivottaa tassukkaat asiakkaat tervetulleiksi tutustumaan taiteeseen! Jo heti portilla oli koirien juomakulho vastassa.
Alpo Jaakolan patsaspuisto sijaitsee Loimaalla, vilkkaan Turuntien varressa. Puistoon on siis erittäin helppo pistäytyä autoillessaan. Alpo Jaakola oli loimaalainen taiteilija ja patsaspuiston alue oli Jaakolan koti 70-luvun loppuun saakka. Jaakola teki taidetta tiluksillaan useilla tekniikoilla; maalasi ja muotoili veistoksia kivestä, puusta ja kummallista metalliesineistä. Luomisvoimansa taiteilija sai omasta metsästään. Kun valtatie 9 rakennettiin ja myös metsä oli uhattuna, oli se Jaakolalle suuri isku. Metsä onnistuttiin lopulta suojelemaan ja vierailija pääsee kävelemään kauniilla, pienellä suojelualueella pitkin “Taiteen kivistä polkua”. Turuntien meteli on kuitenkin aina läsnä ja lopulta se osoittautui myös Jaakolalle liian rasittavaksi: Jaakola muutti pois patsaspuiston alueelta ja puisto patsaineen jäi yli vuosikymmeneksi luonnon armoille. Onneksi Loimaan Taidemuseo otti patsaspuiston pyörittämisen haltuunsa ja muokkasi siitä kesäkohteen, jossa on Jaakolan töiden lisäksi näytillä myös uutta taidetta pihan Kuivurigalleriassa.
Puistossa kannattaa pitää silmänsä auki ja etsiä pieniä yksityiskohtia ja piilotettuja teoksia. Kivien kyljistä voi löytää kasvoja (tosin sammaloituneista kivistä voi arvailla onko kyseessä Jaakolan teos vai onko “kasvot” katsojan oman mielikuvituksen tuotetta) ja talojen seiniä koristaa kummalliset ukkelit ja akkelit. Jännittävä on myös Jaakolan puistoon ateljeekseen tuoma Hirvikosken vanha ruumishuone.
Olen käynyt patsaspuistossa muutamaan otteeseen ja käyn varmasti vastakin, sillä se on sopiva sekoitus mystiikkaa ja huumoria, luontoa ja ihmisen tekemää. Ajan myötä metsän omakseen ottamat teokset herkistävät. Tällä kertaa hienoin oli korkealle kohoava puupaasi, jonka enttimäiseen sylin turvaan pikkulintu oli tehnyt pesän. Puisto elää vuodenaikojen mukana ja rapistuu kauniisti.
Myrtti sen sijaan oli melkoinen taidekriitikko, mikään teos ei herättänyt innostusta. Sen sijaan tunteita herätti kepit ja nuuskiminen ja ETENEMINEN. Ehkä Myrtistä kasvaa vanhemmiten arvokkaampi näyttelynkävijä, toistaiseksi taide oli “helmiä koirille”. Suosittelemme Alpo Jaakolan patsaspuistoa kivana, erilaisena taukopaikkana. Alue on kooltaan kompakti, mutta halutessaan aikaa saa kulumaan puistossa paljonkin. Kaikki koiran kanssa reissatessa tärkeät kriteerit täyttyvät: puistossa on koiraystävällinen kahvila, juomakulho, vessat, roskis sekä sopivasti metsäistä polkua. Eli tassua toisen eteen ja kohti taide-elämystä!
Helky ja Myrtti
