Längelmäveden aavan selän aallokosta nousee korkea kalliorinne, jota muinaiset suomalaiset pitivät tärkeänä, pyhänä paikkanaan. Suuntasimme kuonot ja nenät aurinkoisen alkukesän päivän kunniaksi kohti Orivettä ja Eräpyhän luonnonsuojelualuetta!
Pelkästään Eräpyhän nimi maalaa mielikuvan luonnon omasta pyhätöstä. Arvellaan, että rinteellä olisi aikojen saatossa vietetty uhrimenoja, sillä “erä” tarkoittaa myös saalista ja “pyhä” uhria. Eräpyhä sijaitsee jo ammoisina aikoina käytettyjen vesireittien varrella.
Itse luontopolku on vain 3 km pitkä, mutta lyhyen mitan ei kannata antaa hämätä! Reitti on vaikeakulkuinen ja jyrkkä – korkein piste on 80 m Längelmäveden pinnasta, joten kavuttavaa riittää. Polulla kulkiessa pitää olla varmat jalat ja valmius ottaa tarvittaessa myös kädet käyttöön louhikossa kiipeillessä. Meillä Myrtti-koira vaikeutti reitin kulkemista merkittävästi; Myrtillä on nimittäin paha tapa tiputtautua alarinteeseen kaikki neljä tassua kerralla ja koko painollaan. Jyrkissä rinteissä pahaa-aavistamaton taluttaja saattaa singota melkoisen matkan alaspäin jos ei ole tarkkana!
Eräpyhän merkittävin nähtävyys on Nunnankirkko eli pronssikautinen hautaröykkiö, jota on käytetty palvontamenoihin niin kristinuskon aikoina kuin jo paljon ennen sitä. Tarina kertoi, että kiviröykkiöön on piilotettu aarre, joten tottakai ahneet ihmiset kaivoivat alkuperäisen röykkiön auki 1800-luvulla ja kivet leviteltiin miten sattuu. Vasta 1960 -luvulla Nunnankirkko entisöitiin ja suojeltiin muinaismuistolain nojalla. Nunnankirkolta ja koko luontopolun korkealta osiolta on upeat näkymät kohti Längelmävettä. Meidän seuraamme liittyi kivikasan luona keisarinviitta ja auringon lämmittäessä vanhaa, hyväntuoksuista männikköä oli helppo uskoa miten jo monet meitä aiemmin ovat kokeneet paikan pyhänä ja kauniina.
Reitin varrelle osuu kaksikin erinomaista tauko- ja uimapaikkaa. Me vietimme tauon Eräpyhän laavun nuotiopaikalla, jossa on laavun lisäksi pöytäryhmä, grilli ja laituri. Eräpyhällä kiipeillessä tulee helposti hiki ja olen kastanut täällä jonain vuona talviturkin reippailun päätteeksi. Toinen taukopaikka on Nunnanlaavu, jossa on katosmallinen laavu, grilli ja matala hiekkaranta. Koska Eräpyhä on suuren selän vieressä ja aallokko yltyy välillä kovaksi, vesi pysyy viileänä vuoden ympäri.
Nunnankirkko ja harjanteen upeat maisemat eivät ole ainoa nähtävyys reitin varrella! Opasteet kertovat kattavasti alueen kasvillisuudesta ja historiasta. Omasta mielestäni hauskin erikoisuus on vanha louhos, josta on kaivettu 1930-luvulla maasälpää. Maassa välkehtii yhä katinkulta kuin käärmeen suomut ja meidänkin porukkaan meinasi iskeä harakkamainen kuume kerätä kiiltäviä lastuja. Jätettiin ne kuitenkin ihailtavaksi myös muille! Uusimpana lisäyksenä polulla on “minipyhiinvaellus” eli kylteissä on QR-koodien takana erilaisia hengitys- ja henkistymisharjoitteita (yhdessä pisteessä tosin oli rauhoittusmismateriaalin sijaan dramaattinen hukkumistarina?). Uskoi mihin tahansa, on Eräpyhällä varmasti vähintään luonnonvoimat läsnä.
Retkiterveisin
