Yhteistyössä Havukka Hideaway. Majoitus saatu.
Kello on vähän yli viisi iltapäivällä, kun auton nokka kaartaa Ukuranperäntielle, Lumijoelle. Tie muuttuu kapeammaksi ja hiekkapäälysteiseksi, ympärillä levittäytyy mäntymetsä ja tunnen, kuinka auton hiljenevä vauhti saa eloa takaosan matkustajassa – koirakin aavistaa, että kohta ollaan perillä.
Perille saavuttaessa Havukka Hideawayn portti avautuu helposti selkeillä ohjeilla. Hymistelen mielessäni tyytyväisenä, kun ajan koirametsään autolla sisälle ja aivan mökin viereen. Mitä luksusta.
Päästän koiran ulos autosta ja menee hetki, että Nuunuu ymmärtää, että nyt ei ollakaan kiinni hihnan päässä ja juosta saa vaikka vähän kauemmaskin. Alue on aidattu korkealla verkkoaidalla ja lääniä juosta ja temmeltää riittää 1,5 hehtaarin verran. Alue on mäntymetsää ja vaikka koira kävisi kauempanakin, pysyy näköyhteys hyvin, koska maasto on tasaista.
Jätän tavarat vielä autoon ja lähden kiertämään koiran kanssa tiluksia. En voi olla ihailematta, kuinka viimeisen päälle kaikki on mietitty pieniä yksityiskohtia myöten niin koiran kuin ihmisenkin kannalta. Jo metsä itsessään on kaunis ja sinne rakennetut mökki, laavu, sauna, puucee ja tupa sulautuvat maisemaan luontevasti ja ovat sijoiteltu järkevästi lähelle toisiaan.
Ennen kuin edes käyn mökissä, kaivelen evästarpeet ja kaasukeittimen. Tällaisilla omatoimiretkillä mennään enidblytonmaisesti evästelyt edellä, koska ruuan valmistamiseen menee hetki, eikä nälkä ole vaihtoehto. Koirakin malttaa juuri ja juuri tulla haisteluretkiltään ruokakupille.
Istuskelen laavulla hyvän tovin ja kuuntelen hiljaisuutta. Katselen koiran iloa, kun se saa haistella kaikessa rauhassa uusia hajuja ja tutustua alueeseen. Kiittelen itseäni siitä, kuinka fiksu teko oli tulla koiran kanssa reissatessa ainakin yhdeksi yöksi paikkaan, jossa koira saa olla vapaana. Takana on kuitenkin pitkä automatka ja pari päivää hihnassa kulkemista.
Kun maltan vihdoin nousta laavulta, lähden tutustumaan seuraavan yön asumukseemme. Mökki on siisti, selkeä ja tilaa olisi isommallekin porukalle. Sytytän takkaan tulet ja odottelen, että puut lähtevät palamaan. Ilta alkaa pikkuhiljaa hämärtyä ja sytyttelen led-kynttilöitä mökin pöydille. Nautimme tästä riisutusta yksinkertaisuudesta ilman sähköä sekä turhia ärsykkeitä.
Vielä ennen pimeää käymme tutustumassa koirametsän perällä olevaan aidattuun poukamaan. Tämä olisi vettä rakastaville koirille juhlahetki, mutta Nuunuusta parasta on juosta veteen vievää hiekkamäkeä ylös ja alas sekä pyöriä hiekassa hyvä tovi.
Illan hämärtyessä rakennusten katonpielusiin laitetut valot syttyvät ja mietin taas jo kuinka monennen kerran, kuinka hienosti tämäkin yksityiskohta on hoidettu.
Menemme koiran kanssa ajoissa nukkumaan, jotta jaksamme ottaa irti kaiken myös seuraavasta päivästä. Unta ei tarvitse kauaa odotella, siitä pitää hiljaisuus ja takassa vielä viimeisiä henkäyksiään vetävä puun rasahtelu huolta.
Aamulla päästän koiran ulos ja kaivelen aamupalatarvikkeet ja kaasukeittimen kuistin pienelle pöydälle. Syksy alkaa tehdä tuloaan ja keltaiset lehdet ovat leijailleet puista terassille. Keittelen itselleni puurot ja kahvit ja nautin aamupalaa kaikessa rauhassa. Koira riepottelee lempipehmoleluaan, kamalaa ääntä pitävää majavaa, pitkin pihaa ja kadun hetken sitä, miksi juuri tämä lelu piti ottaa mukaan matkaan.
Aamupalan jälkeen ennen lähtöä käymme vielä kiertämässä koiran kanssa koirametsän ympäri – edessä on taas autossa istumista, joten jaloittelu ja askeleet eivät tee pahaa kummallekaan.
Piipahdamme vielä mökkiä vastapäätä olevaan taukotupaan ja kirjoitan viestin vieraskirjaan. Lueskelen aiemmin vieraskirjaan tehtyjä merkintöjä ja olemme kaikki samalla linjalla – paikka on ihana, niin koirien kuin ihmistenkin mielestä.
