Näin loppuvuodesta retkeillessä täytyy lähteä reissun päälle vähän aiemmin, jos ei halua kantaa mukanaan jo iltapäivästä alkavaa pimeyttä ja otsalamppua. Näillä ajatuksilla tapasimme myös ystäväni kanssa marraskuisena aamuna, kun lähdimme ajelemaan kohti Heisanharjua.
Ajellessamme kohteeseen aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta ja antoi lupauksen siitä, että tänään ei välttämättä sataisi, mikä olisi sangen mukavaa vastapainoa edellisten päivien perin betoninharmaalle asulle.
Itselleni Heisanharju on tuttu kohde, jossa on tullut käytyä useampaan otteeseen ja jokaisena vuodenaikana. Viime talvena kävimme ystäväni kanssa kodalla istumassa vapaapäivää ja syömässä vähän pidemmän kaavan mukaan. Muistelen vieläkin lämmöllä tekemääni kalakeittoa ja ystäväni paistamia vohveleita.
Heisanharjun parkkipaikalta (Viitasentie 345, 47710 Kouvola) lähdimme nuolen viitoittamaan suuntaan kohti Isoa Luotojärveä. Tämä on siitä erikoinen reitti, että neljän kilometrin matkalle osuu neljä järveä. Koko reitti kulkee harjuisessa maisemassa ja parhaillaan järviä pystyy yhdeltä seisomalta näkemään kaikki nuo neljä kappaletta.
Suuria korkeuseroja poluilla ei ole ja maasto on pääosin harjumaisemaa, jonka yksinkertainen ja pysähtynyt kauneus näkyy sen ikiaikaisessa historiassa ja jonne jääkauden mukanaan tuomat kivilohkareet ovat seisahtuneet kuka minnekin. Ne ikään kuin vielä korostavat ajan pysähtymistä ja tämän arvostusta korostaaksemme huomasimme jopa puheissamme käyttävämme hän-muotoa. ”Siihen hän on pysähtynyt ja nuo vähän pienemmät ovat seuranneet esimerkkiä hetken päästä.” Ja kuinka monta tarinaa jokaisella lohkareella olisikaan kerrottavana.
Hetken aikaa Ison Luotojärven reunaa kuljettuamme reitti kaartaa vasemmalle ja erkanee kahdeksi poluksi. Sen kummempaa merkintää tässä kohtaa ei ole, mutta kun vasemmalle puolelle jää Vähä Luotojärvi ja oikealle Kelesjärven lahden poukama, tietää olevansa oikeassa risteyksessä. Oikealle lähdettäessä polku jatkuu suoraan kodalle, mutta suosittelen valitsemaan vasemman polun ja käymään Kelesjärven ja Heisanjärven erottavalla korkealla harjulla kävelemässä ainakin hetken matkaa. Polku jatkuu ties kuinka kauan vielä harjun jälkeenkin, mutta me käännyimme aikamme harjumaisemaa ihailtuamme takaisin ja jatkoimme matkaa kodalle.
Kodan luona pidimme pienen evästauon ja nostelin lautasille ruokatermarissa valmiiksi hautuneen ruuan. Valmispastapussia ei varsinaiseksi gurmeeksi voi kutsua, mutta viileässä säässä se maistuu yllättävän hyvältä. Ihan vain yhdellä lauseella mainitakseni, haluan todeta, että yksi parhaista ostoksista, mitä tulee retkeilyyn, on ollut tuo ruokatermari. Kuinka kätevää on vain aamulla keittää vesi ja laittaa ruoka hautumaan termariin valmiiksi. Tai vaihtoehtoisesti tehdä ruoka valmiiksi saakka kotona ja luottaa siihen, että se on lämmintä vielä muutaman tunnin kuluttua, kun on ruoka-aika.
Ruokailun jälkeen matka jatkui luontopolun rengasreitille ja lähdimme kulkemaan Kelesjärven rantaa pitkin kohti niemenkärkeä. Valo taittui kauniisti harjumaisemaan ja sai männynrungot värittymään entistäkin kauniimpina sekä mustana kiiltävät variksenmarjat nousemaan tiheän versostonsa seasta.
Pitkäniemenkärjestä Kelesjärvi avautui kauniina järvimaisemana ja tyyni järvi heitti vastarantojen peilikuvia järvenpintaan. Olimme jo ajatelleet, että näinköhän täällä kävelee tänään ketään vastaan, mutta hetken kuluttua niemenkärjestä tulleen pariskunnan kanssa jäimmekin juttelemaan toviksi reitin poluista. On totta, että tällä reitillä ei ylimääräisiä viittoja ole, mutta poikkeavia polkuja sitäkin enemmän. Eksymisen vaaraa ei kuitenkaan varsinaisesti ole, koska maaston hahmottaa sen tasaisuuden vuoksi helposti. Jos kuitenkaan yhtään epäilee suuntavaistoaan, suosittelen nappaamaan parkkipaikalla olevasta kartasta kuvan, josta reitti on helppo hahmottaa.
Niemenkärjestä eteenpäin reitti alkaa kääntyä takaisin kohti lähtöpaikkaa ja maisema muuttuu metsäisemmäksi. Polku muuttuu hetken kuluttua kapeaksi hiekkatieksi, jonka molemmin puolin kasvaa vanhaa kuusi- ja sekametsää. Maasto näyttää hyvältä sienestykseen ja katse harhaileekin tiellä kulkiessa metsän puolelle siinä toivossa, että silmiin osuisi muutama suppilovahvero.
Reitti kääntyy aste asteelta ja parkkipaikka tulee kuin varkain. Silloin mielessä käy, että ei vielä. Jatku vielä vähän matkaa.
Automme oli tullessa parkkipaikan ainut, mutta aamun aikana reitille oli jo löytänyt moni muukin. Enkä ihmettele yhtään. Kodan ympäristö on oiva paikka tulla viettämään päivää ja reitti sekä harjuinen maisema tekevät kohteesta varmasti suositun.
