Reissaaminen koiran kanssa on parhaimmillaan hauskaa, molemmille mukavaa ja virkistävää. Mutta entä kun matkakaverina on rescuekoira, joka saattaa olla keskimääräistä koiraa arempi ja on epäilevämpi uusia paikkoja kohtaan? Tässä artikkelissa yhden reissaaja-rescue Jalon kokemuksia.
Mukava metsäretki Repovedelle koiran kanssa

Repoveden kansallispuisto on siitä kiva paikka, että siellä on parhaimmillaan mukavan rauhallista arallekin koiralle. Meidän reissumme ajoittui arkipäivälle ja matkaan lähdimme Repoveden hieman hiljaisemmalta Saarijärven sisäänkäynniltä. Rinkat selässä ja Jalo matkanjohtajana tarvoimme parisen tuntia kohteeseemme, Kuutinkämppään. Jalo on kulkenut koko ikänsä (tällä hetkellä vajaa 7 v.) metsässä, joten metsäreittien koluaminen ei stressaa.
Kuutinkämppä oli ympäristöltään rauhallinen ja miellyttävä, ja koska omistajat molemmat olivat samassa tilassa jatkuvasti, oli Jalollakin helppoa. Jalo on koirana sellainen, että vieraassa paikassa hätääntyy, jos toinenkin omistajista häviää näkyvistä. Siispä Jalo otettiin mukaan vedenhakureissuille, grilliruuan laittoon ja saunassakin käytiin vuorotellen – jotta voitiin varmistaa koiralle turvallinen olo.

Uni maittoi sekä ihmisillä että koiralla hyvin, ja aamulla herättiin vasta siihen, että mökki oli yön aikana kylmennyt ja piti lämmittää.
Reissu Repovedellä sujui juuri niin hyvin, kuin toivoa saattoi.
Kaupunkiloma Mielakassa
Ennen Repoveden reissua kokeilimme uhmakkaasti kaupunkimaisempaa lomaa. Kouvolan laskettelukeskus Mielakan huipulla oli syksyllä 2021 upea ikkunallinen kahden hengen laavu, josta aukesi näkymät syksyisen Kouvolan ylle. Laavulle sai ottaa koiran mukaan, joten rohkaistuimme lähtemään lähiretkelle Kouvolan ydinkeskustaan.

Mielakan huipun ympäristö on julkista tilaa, ja illalla ruokia grillatessa vastaan tuli useampikin lenkkeilijä (ja yöllä vähän paikallinen nuorisokin). Koska vieraassa ympäristössä Jalo suhtautuu kaikkiin vastaantulijoihin suopeasti, oli hän iloinen jokaisesta ihmis- ja eläinkohtaamisesta. Myöhemmin illalla mölisseelle nuorisoporukalle vähän haukkui, mutta tämäkään ei haitannut.
Mielakan kaltaisessa, vähän kaupunkiympäristöä muistuttavassa alueessa Jalo arempana rescuekoirana oli enemmän varuillaan, mutta silti innoissaan uudesta paikasta.

Uudet reitit, majoitukset ja tekeminen virkistävät aina sekä ihmisiä että eläimiä.
Tärkeimmät huomiot
- Olemme valinneet yön yli kestäville matkoille aina sellaiset kohteet, joiden tiedämme olevan koiralle ok. Luontoympäristö on aina varma kohde, mutta aiomme joskus testata myös kaupunkimaisemman hotelliyöpymisen – ehkä jo ensi talvena pohjoisemmassa.
- Emme lähteneet soitellen sotaan: aloitimme Jalon kanssa retkeilyn jo useampi vuosi sitten, kun koimme että hän on tarpeeksi rohkea lähtemään lenkille muualle, kuin kotimetsään.
- Jos ja kun koirasi on sen verran rohkea, että se uskaltaa lenkkeillä uusissa paikoissa, se uskaltaa varmasti myös yöpyä omien omistajiensa kanssa missä tahansa.
Huom. Jokainen koira on erilainen. Tämä on yhden aran rescuekoiran lyhyt tarina siitä, miten hänestä tuli hiljakseen reissaamisesta tykkäävä yksilö.