Retkeily koiran kanssa vaatii ennakointia – Pauliina ja Usva telttailevat, hiihtävät, pyöräilevät ja vaeltavat luonnossa

Retkellä koiran kanssa ruskamaisemissa. Nainen halaa koiraa vuoren päällä.

Pauliina ja Australianpaimenkoira Usva, 3, ovat lyömätön reissupari. Usva on nuoresta iästään huolimatta kokenut reissaaja ja Pauliina puolestaan on viettänyt aikaa luonnossa jo kauan ennen Usvaa. Retkeily koiran kanssa olikin Pauliinalla tavoitteena jo silloin, kun Usvaa hankittiin.

Usva tuli meille syyskuussa ja jo loka-marraskuussa olimme ensimmäisen kerran laavussa yötä. Luonnossa oleminen ja yöpyminen on meidän juttumme.

Koira makaa laavulla alustan päällä.
Ensimmäisellä avolaavuretkellä 4,5 kuukauden ikäisenä.
Koiran kanssa retkellä talvella, koira nukkuu laavussa.
Usva nukkuu tottuneesti laavussa.

Pauliina ja Usva reissaavat paljon kaksin, mutta toisinaan mukana on myös Pauliinan mies Eetu, tai Novascotiannoutajat Kuutti ja Nipsu omistajineen. Retket suuntautuvat pääasiallisesti Suomen luontoon, lähiseuduille ja Lappiin. Pisin yhtäjaksoinen reissu on kestänyt 2,5 viikkoa, jolloin Pauliina ja Usva suuntasivat matkailuautolla Norjaan. Metsäreissuilla he ovat viettäneet maksimissaan kolme päivää.

Suosikkialueemme Norjassa on Lyngenin alue sekä Senjan saari. Lofooteillakin kävimme, mutta ne eivät hurmanneet samalla tavalla kuin Lyngen tai Senja.

Senjan saari Norjassa. Koira ja nainen vuoren päällä, taustalla vettä.
Senjan saarella.
Lyngenin alue Norjassa. Nainen, mies ja koira seisovat vuoren edessä.
Lyngenin alue Norjassa.

Pauliinalle ja Usvalle on tärkeintä päästä ulos nukkumaan, kohteella itsellään ei ole niin suurta merkitystä.

Minulla ei ole mitään listaa siitä, missä haluaisin koiran kanssa retkeillä. Teen kolmivuorotyötä ja pidempien vapaiden sattuessa ryhdyn pohtimaan, että minne ehdittäisiin retkeillä. Koiran kannalta parhaita retkeilyaikoja ovat syksy tai kevät, mutta retkeilemme myös talvisin.

Koiran kanssa retkeilyä kannattaa harjoitella ennakkoon

Retkeily koiran kanssa sujuu Pauliinan mukaan parhaiten silloin, kun asioita opetellaan ennakkoon kotona. Hän korostaa esimerkiksi ensiapupakkauksen sisältöön tutustumista ja tarvikkeiden käytön opettelua ennen reissuun lähtöä.

Ensiapulaukku on monella mukana, mutta tosi paikan tullen tarvikkeita tulee myös osata käyttää. Näitä olisi hyvä harjoitella ennakkoon.

Pauliina vinkkaa myös koiran kantamisen ja nostamisen harjoittelusta. Luonnossa vaeltaessa voi tulla eteen tilanne, jossa koiraa joudutaan nostamaan hankalakulkuisessa maastossa, tai kantamaan koiran loukkaannuttua.

Nainen kantaa koiranpentua metsässä.
Kantamista on harjoiteltu Usvan kanssa pennusta asti.

Kotona voi harjoitella esimerkiksi nostamalla koiran pöydälle. Näin koira tottuu korkeampiin paikkoihin ja nostamiseen. Myös koiran kantamista kannattaa opetella, jotta koiran voi tarvittaessa kantaa pois maastosta.

Retkellä koiran kanssa. Nainen kantaa koiraa harteillaan vuoristomaisemissa.
Pauliina ja Usva Kilpisjärvellä.

Taito, joka Usvan ja Pauliinan kokemuksen mukaan kannattaa myös opetella, on koiran käveleminen ihmisen takana. Taidon avulla on helpompaa, jos kulkee vuoristoista maastoa alaspäin ja ihmisen on kuljettava haastava alas meno (esim. kiveltä alas) ensin – tällöin koira malttaa pysyä paikallaan ja ihminen voi nostaa koiran alas.

Jos reissut puolestaan suuntautuvat Eurooppaan, kannattaa koiran kanssa opetella kuonokopan käyttö, sillä se voi olla joissain tilanteissa pakollinen.

Kerran Norjassa eräällä lautalla koiralle täytyi laittaa kuonokoppa matkan ajaksi.

Koira seisoo vuoren päällä, taustalla turkoosi vesi.
Usva Norjassa.

Ravinnon lisääminen ja lisänesteytys on hyvä aloittaa jo ennen reissua – koirilla ja omistajilla

Yksi Pauliinan tärkeimmistä vinkeistä luontoretkeilijöille on lisäravinto- ja nesteytys. Pauliina sekä Usva aloittavat molemmat hyvissä ajoin ennen reissua sekä syömään, että juomaan hieman enemmän.

Seuraan paljon Usvan hyvinvointia reissuissa. Syömme kotona enemmän ruokaa noin viikon ajan ennen reissua, samoin juotan Usvaa enemmän. Usvalla ei ole kamalasti kyljissä ylimääräistä, jolloin lisäruoka- ja nesteytys olisi liian myöhäistä antaa reissussa.

Nainen ja koira halaavat ja istuvat kivellä. Taustalla vettä ja ruskamaisemaa.
Usvan hyvinvointi on Pauliinalle tärkeä asia – myös retkillä.

Pauliinan varustevinkit luontoretkille

Kokeneilla retkeilijöillä on myös liuta hyväksi havaittuja varusteita, jotka lähtevät mukaan reissuun kuin reissuun. Tutustu Pauliinan vinkkeihin alla:

Huom. Linkit eivät ole mainoslinkkejä – vaan Pauliinan aitoja suosituksia!

  • Hätäapu koiran kantamiseen. Pauliina ja Usva ovat harjoitelleet myös liinan kanssa kantamista. Hätätilanteessa Usva mahtuisi myös Pauliinan rinkkaan.
  • Viiltosuojatossut rahkakiville (tai muuten terävään maastoon).
  • Vetovyö vaelluksille. Vyö on niin ohut, että se ei häiritse rinkan alla ja kädet jäävät vapaaksi.
  • Makuualusta, jolla Usva reissaa kesät talvet. Talvisin mukana lisäalusta.
  • Ensiaputarvikkeita, kuten harsorulla, keittosuolaliuosta sekä Vetramill-valmistetta tai pihkavoidetta.
  • + säästövinkkinä makuupussi, joka kannattaa ommella ihmisten vanhasta makuupussista.

Seuraa Usvan ja Pauliinan reissuja Instagramissa @usvaillen.