Tuntemattoman polku Virolahdella on yksi niistä kohteista, jotka tekevät vaikutuksen ja jäävät pyörimään mielen päälle vielä päiviä reissun jälkeenkin. Vaikutusta ei tällä kertaa tosin tee niinkään upeat maisemat vaan paikalla läsnä oleva historia.
Paikalle saapuessa auton voi jättää Bunkkerimuseon parkkipaikalle (Vaalimaantie 1318, 49960 Ala-Pihlaja), jonka vierestä Tuntemattoman polku lähtee. Kiersimme reitin vastapäivään, koska näin reitin loppupäähän osuisi laavu, jossa meillä oli tarkoitus syödä eväät.
Polku oli merkitty turkoosein merkein ja eksymisen vaaraa ei ollut. Alkumatkan kuljimme helppokulkuista metsätietä pitkin. Ensimmäiselle korsulle saavuttuamme kaivelimme ensin kännyköiden taskulamput esiin – ihan vain todetaksemme, että korsuun sai valot katkaisijasta. Mutta kyllä korsussa kulkiessamme ja nurkkien taakse kurkkiessamme konkretisoitui se aika, jolloin täällä oli vietetty sodan aikaan yö, jos toinenkin. Huh.
Korsulta matka jatkui soisen metsän läpi, jonka lukemattomat suopursut olivat ottaneet omakseen. Pikkuhiljaa metsä väistyi ja kävelimme pitkin hakkuuaukean reunaa ja lopulta sen läpi. Hakkuuaukean jälkeen polku kääntyy takaisin metsään ja jäimme ihailemaan luonnon tekemiä taideteoksia; puron pohjalle jääneitä lehtiä, maasta nousevia jääkukkia tai juuri ja juuri jäätynyttä vettä, jonka pintaan on muodostunut mitä kaunein kuvio.
Koko matkan ajan aina silloin tällöin polun viertä seuraili suurista kivenlohkareista rakennettuja panssarikiviesteitä. Niiden läpi ei taatusti yksikään moottoroitu ajoneuvo päässyt kulkemaan ja varmasti joka kerran näitä nähdessämme mietimme ääneen, että on tuossa ollut rakentaminen.
Matkan varrella oli useampiakin korsuja, jotka huomasi vasta, kun ne olivat aivan vieressä. Hyvin ne olivat maastoutuneet luontoon ja en ihmettelisi yhtään, vaikka joku olisi jäänyt meiltä huomaamattakin.
Reitin varrella on Tuntematon sotilas -elokuvasta tehtyjä tauluja ja ne sopivat mielestäni hyvin reitille. Lausahduksia ja ajatelmia on mukava lukea ja jälkikäteen huomasimme, että tauluihin olisi ollut ”piilotettuna” tietovisakin.
Loppumatkasta istahdimme laavulle ja teimme tulet. Siinä eväitä syödessämme tarkastelimme laavun seinässä ollutta karttaa, joka kertoi noin 50 km pituisesta Salpapolusta.
Laavulta oli enää kivenheiton matka Bunkkerimuseon pihaan, jossa kiersimme vielä pihapiirissa olleen reitin ja tutustuimme mm. pallokorsuun, sen vieressä olleeseen pallokorsun ulkomuottiin, erilaisiin tykkeihin ja muihin asioihin, joita ei välttämättä ihan joka päivä näe.
Tähän aikaan vuodesta Bunkkerimuseo ei enää ollut auki, mutta onneksi emme antaneet sen häiritä. Nähtävää oli useammaksi tunniksi, vaikka polun kokonaispituus oli alle 5 km.
