Huhtikuisella retkellämme Itä-Suomeen kävimme tutustumassa retkeilyautolla reissaten mm. Hiitolanjokeen, josta matkamme jatkui Punkaharjun kautta Savonlinnaan ja siitä Puumalan kautta Huuhanrantaan Ruokolahdelle.
Puumalssa kesäsesonki ei ollut tuolloin vielä alkanut, joten ajelimme Puumalan keskustan ohi ja suuntasimme suoraan Norppapolulle. Norppapolku on yhteensä 13 kilometrin mittainen reitti, joka on jaettu kolmeen lyhyempään rengasreittiin.


Me jätimme auton Kaivannon parkkipaikalle (Luukkolantie 227), joka on aivan Norppalaavun vieressä. Otimme mukaan lounaaksi suunnittelemamme ruokatarvikkeet, teimme tulet laavulla ja nautimme kiireettömän lounaan.
Laavun vierestä kulkee Norppapolun yksi rengasreiteistä, neljän kilometrin mittainen Kaivannon kieppi, jonka kävimme kiertämässä lounaan päälle. Reitti kulkee kauniissa kangas- ja sekametsässä nousten välillä korkeille kallioille, joilta pääsee nauttimaan Saimaan järvimaisemista.


Pääasiassa polku on helppokulkuinen, mutta muutama napakka nousu matkalla on. Jyrkimpiin nousuihin oli laitettu köydet kiipeämistä helpottamaan. Olisimme varmasti jääneet ihailemaan avautuvia maisemia hieman pidemmäksikin aikaa, mutta sinä päivänä tuuli oli niin napakka, että mistään “istahdimme lämpimälle kalliolle katselemaan maisemia auringon helliessä ihoa” -hetkestä ei varsinaisesti voinut puhua.

Ylhäälle kallioille nousevien maisemien lisäksi matkalle jää suojaisia poukamia pienine rantoineen sekä harjulle nousevia polkuja. Tämä oli juuri sopivan pituinen reitti pienelle päiväkävelylle ja ehdottomasti iso plussa Norppalaavulle, joka sijaitsi aivan parkkipaikan tuntumassa ja oli helposti saavutettavissa. Laavulla oli kaikki tarvittavat fasiliteetit polttopuita ja puuceetä myöten.



