Saimaan vesillä liikkuu miltei satavuotias höyrylaiva Antero. Sen kyydissä ovat omistajansa Tuomaksen mukana puoliso Leena, sekä yksivuotias novascotiannoutaja Hilpu. Laivassa on aina mukana muitakin matkustajia, sillä se tarvitsee miehistöä liikkuakseen.
Höyrylaiva Antero on ollut perheessäni vuodesta 1972 asti, ja viime vuosina se on siirtynyt hiljalleen minulle, Tuomas kertoo.
Vasta vuoden ikään ehtinyt Hilpu on vielä nuori höyrylaivalla matkustaja, mutta innokas sellainen. Kun Leena ja Tuomas alkoivat etsiä perheeseen koiraa, vaikuttivat pariskunnan harrastukset, vaeltaminen ja höyrylaiva, koirarodun valintaan.
Rodun piti olla helposti kannettavissa, sillä eteen voi tulla tilanteita, että koiraa pitää kantaa joko vaelluksella tai laivassa. Koirarodun valintaan vaikutti eniten vaellusharrastus, jossa koiralta vaaditaan säänkestävyyttä ja ketteryyttä. Toisaalta näistä samoista ominaisuuksista on hyötyä laivalla, Leena kertoo.
Sekä Leenalla että Tuomaksella on ollut aiemminkin koiria, mutta ennen Hilpua molemmilla oli useamman vuoden tauko. Tuomaksen aiemmat koirat olivat melko ääniherkkiä ja viihtyivät laivalla vaihtelevalla menestyksellä, mutta Hilpu nauttii laivalla olosta.
Ollakseen niin energinen koira, Hilpu rakastaa höyrylaivaa. Hän tykkää makoilla ja katsella maisemia sekä liikkuu sujuvasti laivassa. Höyrylaivan kyljessä on proomu, jossa Hilpulla on oma häkki. Sinne hän saa mennä rauhoittumaan silloin, kun haluaa, Leena sanoo.
Höyrylaivalla matkustaminen ei ole hätäisen hommaa
Höyrylaivan ylöslämmitys kestää vuorokauden, joten ihan lyhyitä matkoja sen kanssa ei kannata tehdä. Useimmiten pariskunnan ja muun seurueen reissut kestävät parista vuorokaudesta pariin viikkoon.
Yöksi mennään joko laitureihin tai luonnonsatamiin. Hilpun täytyy päästä maihin tarpeilleen, joten silloin kun hän on mukana, käydään maissa tavallista useammin. Hilpu ei kuitenkaan ole oikein halukas lenkkeilemään silloin kun laiva on rannassa. Varmaan haluaa varmistaa, ettei vahingossakaan jää pois kyydistä, Leena nauraa.
Meillä on mukana myös pieni perämoottorivene, jolla päästään tarvittaessa maihin, Tuomas sanoo.
Hilpu ei liioin kaipaile laidan yli, vaan pysyttelee kiltisti laivassa. Hilpulla on laivalla päällään pelastusliivit ja mukana sadetakki. Myös aurinkolasien hankintaa on harkittu, sillä aurinkoisina päivinä vesiltä heijastuva auringonvalo voi olla kirkas. Matkapahoinvoinnista Hilpu ei kärsi.
Hilpulle on mukana aina tavanomaiset retkivarusteet, särky- ja vatsalääkkeitä sekä sidetarpeet, Leena vinkkaa.
Hilpu on seurallinen koira ja sopeutuu moneen. Leena ja Tuomas ovatkin ottaneet Hilpun pienestä asti mukaan joka paikkaan, saadakseen Hilpusta reippaan matkakaverin. Hilpu oli pariskunnan mukana myös talvella, kun he kunnostivat proomua telakalla. Leena nauraa, että Hilpu haikailee telakalle vieläkin, niin kivaa hänestä siellä oli katsella ympärilleen.
Reissuporukka antaa kehuja Syötteen alueen koiraystävällisyydelle, jossa melkein kaikilla laduilla sai hiihtää koiran kanssa. Haastattelua tehdessä Hilpu, Leena ja Tuomas olivat lähdössä pidemmälle vaellukselle. Leenan mukaan yhdessä tekeminen antaa Hilpulle uusia virikkeitä ja luo koko porukalle yhdessä tekemisen meininkiä.
Nautin seurata, kun Hilpu tykkää olostaan. Meidän perheemme on tässä, Leena sanoo.